[ Viitteet | Artikkelin loppu ]

Minkätähden sivistyssuvut kuolevat?

Kirjoittanut

E. O. J. Wirilander

Samoinkuin yksityiset ihmiset, niin suvut ja kansakunnatkin ovat katoavaisuuden lainalaisia. Kansojen häviäminen on kuitenkin suhteellisen harvinainen tapaus, mutta sukuja kuolee vuosittain ja tavallisesti kaikessa hiljaisuudessa, ilman että suuri maailma siitä tietää mitään. Tosinhan muinaisina aikoina, jolloin suvuilla vielä oli yhteiskunnallisena väestöryhminä merkityksensä, arvossapidettyjen sukujen kuoleminen herätti suurtakin huomiota, mutta mitä pienemmäksi sukujen sosiaalinen merkitys on käynyt, sitä vähemmän on niiden poistumiseen kiinnitetty huomiota.

Jo varhain on pantu merkille, että ylempien väestöryhmien suvut kuolevat nopeasti. Tiedot aatelittomista suvuista eivät kuitenkaan ole niin vanhat kuin aatelisista. Bernin oloista kertoo Malthus, että sikäläiseen porvaristoon vv. 1583-1654 kuuluneesta 487:stä suvusta v. 1783 oli jäljellä vain 108,¹ ja Mühlhausenin asutushistoriasta tiedämme, että siellä vv. 1552-1798 asuvasta 629:stä porvarisuvusta mainittuna aikana kuoli 477.² Niin-ikään mainitsee Roscher, että Stettinissä v. 1739 toimineesta 85:stä liikeyrityksestä v. 1859 ei ollut enää ainoatakaan jäljellä.³ Mutta jos sukujen kuolevaisuus aatelittoman väestön keskuudessa on ollut suuri, tekisi mieli sanoa, että se aatelissäädyssä on ollut vielä suurempi. Jo muinaiset ateenalaiset, spartalaiset ja roomalaiset havaitsivat aatelissukujen nopean häviämisen. Alkujaan lienee esim. Rooman patriisisukuja ollut noin 300, mutta Caesarin aikana niitä oli vain 14.⁴ Samoin sammuivat myös keskiajan ylhäisösuvut. Saksalaisissa kaupunkivaltioissa oli aikoinaan varsin runsaslukuinen ylimystö, mutta nykyään heidän sukunsa ovat täysin hävinneet.⁵ Englannissa mainitaan vv. 1611-1819 kuolleen kokonaista 753 vapaaherrasukua,⁶ ja julkaisuun "Genealogisches Taschenbuch der grä flichen Häuser" merkityistä Saksan ja Itävallan kreivisuvuista oli v:een 1870 kuollut yli 400, niistä 209 kahdeksannellatoista ja 160 yhdeksännellätoista vuosisadalla.⁷ Ja meidän maassamme 1700-luvulla asuneesta 643:sta rälssimiessuvusta, jonka luvun tarkempi perusteleminen tässä yhteydessä lienee tarkoituksetonta, olen mainittuna aikana laskenut kuolleen 2 kreivillistä, 20 vapaaherraista ja 129 aatelista sukua eli yhteensä 151 sukua.

Yksityiset henkilöt saattavat kuolla monella eri tavalla, esim. sairauden, tapaturman, väkivallan tai oman käden kautta, ja niin me sukujenkin päättymisessä voimme havaita eri muotoja. Mutta heti on jo syytä mainita, että vaikka sukujen kuolemisella varsinaisesti tarkoitetaankin viimeisen polven tai paremmin sanoen suvun viimeisen mieshenkilön kuolemaa, on suvun tapahtuva päättyminen usein havaittavissa jo monia polvia aikaisemmin. Jos tahtoo perusteellisesti syventyä kuoleman syiden ja ilmenemismuotojen selvittelyyn, on seurattava sukujen vaiheita polvi polvelta läpi niiden elinajan. Mutta aluksi tyydymme kuitenkin vain suvun viimeisen jäsenen elämänlaadun ja kuoleman olosuhteiden tarkasteluun. Itse asiassahan tämä selvittää koko suvunkin kuolemistavan.

Miespuolisten jäsenten esiintyminen suvuissa takaa tavallisesti niiden jatkumisen. Aivan samoin heidän puuttumisensa myöskin aiheuttaa niiden sammumisen. Kun sukupolvi päättyy jättämättä jälkeensä miespuolista jälkeläistä, katkeaa polvien sarja, ja suku tai sukuhaara kuolee. Viimeinen jäsen voi kuolla lapsena tai lailliseen ikään ehtimättömänä, hän voi kuolla naimattomana tai lapsettomassa avioliitossa ollen, edelleen isänä, jolla on ainoastaan tyttäriä, tai vihdoin sellaisena, jolla tosin on ollut poikia, mutta jotka ovat kuolleet ennen isäänsä. Kaikissa näissä tapauksissa suku on tuomittu kuolemaan.

Se, joka vähänkin on harrastanut sukututkimusta, lienee huomannut, että useimmat suvut ovat kuolleet selibaatin takia, olkoon se sitten ollut vapaaehtoista tai muista asianhaaroista riippuvaa. Sivistyssukujemme kuolemansyiden selville saamiseksi olen pannut merkille 40:n 1700-luvulla eläneen rälssimiessukumme päättymisen ja tehnyt sen havainnon, että käsitellyistä suvuista yli puolet on sammunut viimeisen polven mieshenkilöiden kuollessa naimattomina. Sellaisia ovat m. m. suvut von Borgen, von Franck, Gyllenflög, Harnesksköld, Lagerflycht, Riddercrantz, Schmiedefelt (aat.) ja Starensköld, useampia mainitsematta. - Suuri on niinikään lapsettomien avioliittojen tähden kuolleiden sukujen lukumäärä. Tunnemme sellaisia korotettuihin itseensä päättyneet suvut Bildstein (vap.), de Bruce, Frisenheim (vap.), Löwenhult, Nordencreutz, Rappe (vap.) ja Segercrantz af Såtewalla sekä useampipolvisista von Ganschou, Rosenmuller, Thewitz ja Trafverhielm. - Yleinen on myöskin pelkkien tyttärien syntyminen avioliitoissa. Sentähden ovatkin useat suvut, sellaiset kuin von Birckholtz, Ehrenskiöld, Frisenheim (aat.), Gyllenström, Klingebail, Muhl, af Palén, Rahnhjelm, Rundeel ja Tawast (aat.), kuolleet mainitun ilmiön vaikutuksesta. Kuvaavalla tavalla taistelevat tyttäret polvesta polveen ylivallasta Tawast-suvun vaiherikkaassa elämässä, niinkuin seuraavalla sivulla olevasta sukutaulusta ilmenee.

Odottamattoman paljon on sellaisiakin sukuja, jotka ovat loppuneet poikien kuollessa ennen isäänsä: Tutkimuksessaan Ruotsin aatelistosta luulee Pontus E. Fahlbeck mainitussa ilmiössä näkevänsä yhteenkuuluvaisuussuhteen sen tosiasian kanssa, että verrattain harvalukuiset suvut sammuvat alaikäisten jäsenten kuoleman johdosta. Hän näet arvelee, että tällaiset avioliitot ovat solmitut isien ollessa suhteellisesti nuoria, joten useissa tapauksissa pojat ovat kuolleet ennen isäänsä ja vain aniharvoin orpo poika ennen täysi-ikäiseksi tulemistaan. Onpa viimeiksimainittu ilmiö siinäkin määrin harvinainen, ettemme Suomessa 1700-luvulla kuolleiden sukujen parista ole tilaisuudessa mainitsemaan ainoatakaan esimerkkiä siitä, ja koko valtakunnankin aateliston huomioonottaen on Fahlbeck kyseissäolevassa asiassa päätynyt vain lukumäärään 2,8 %.⁸ - Edelliseen ryhmään kuuluvia sukuja ovat m. m. Anckarsköld, Gyllenecker, Gyllenspång, von Göben, Leijonberg, von Meurman ja Losköld, joista viimeiksimainittu suku sammui alkajaansa, tämän viisi poikaa ja pojanpoika kun kuolivat aikaisemmin.

Tawast^*

Aat. suk. n:o 64.
Aat. 1588. Intr. 1625. † 1731.

* Merkkienselitys: ¤ mieshenkilö, O naishenkilö

Puheenaolleita sukujen kuolemisen lähimpiä aiheuttajia voisimme kutsua tilastollisiksi kuolemansyiksi. Ne ovat sukujen sammumisen ulkonaisia vaikutteita, joihin kaukaisempien syiden täytyy päätyä. - Varhaisemmista sukupolvista tehdyt havainnot osoittavat meille, että noita kaukaisempiakin syitä todella on olemassa. Sukujen perikato ei näet tapandu yhtäkkiä, se ei tule,kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan kehittyy vähitellen useampien polvien kuluessa.

Kun muinaisaikojen ihmiset joskus koettivat tehdä selkoa sukujen kuolemisen syistä, pitivät he niitä korkeampien voimien aiheuttamina. Esi-isien pahojen töiden takia seurasi näet jumalien rangaistus jälkeläisiä seuraavien polvien aikana. Nykyajan ihmiset ovat koettaneet löytää sukujen sammumisen syitä läheisemmistä ilmiöistä. Sellaiset kuin Benoiston de CHateauneuf, Kleine ja osaksi myös Bang asettavat sodat ja selibaatin sekä monia muita ulkonaisia olosuhteita varsinkin aatelistoon kuulu-vien sukujen kuolemisen syiksi. Toiset taas, kuten Georg Hansen ja erikoisesti hänen oppilaansa Otto Ammon,⁹ pitävät yksilöiden ruumiillisen ja henkisen olemuksen heikkenemistä sukujen sammumisen syynä. Mainituista ulkonaisista vaikutteista oli edellisessä juuri puhe. Tehtäköön tässä siis selkoa viimeiksimainituista ilmiöistä, joille on annettu kuvaava degeneration, suvustaan huononemisen nimi.

Degeneratioilmiötä seuratessamme on meidän sukujen ulkonaisen elämän alalta osaksi siirryttävä niiden sielullisen elämän piiriin, ja sentähden onkin rappeutumisen syitä sangen vaikea käsitellä. Vain otaksumat voivatkin tässä tulla kysymykseen, ja nekin suvustaan huononemisen ilmiötä yleensä silmällä pitäen. Siitä kuitenkin voinemme olla yhtä mieltä, että syynsä sukujen rappeutumiseen on ollut sekä yksilöiden perinnöllisillä¹⁰ ominaisuuksilla että monilla ulkonaisilla vaikutteilla, joita ympäröivät olosuhteet ovat kullekin antaneet.

Samoinkuin kasvi- ja eläinmaailmasta, niin ihmistenkin keskuudesta tunnemme useita esimerkkejä perinnöllisistä ominaisuuksista, niinhyvin säännöllisistä kuin säännöttömistä. Sukujen rappeutumisen yhteydessä tulevat nimenomaan säännöttömyydet kysymykseen. Riippuen ilmiöiden laadusta ja voimasta ovat perinnölliset ominaisuudet, kuten tunnettua, joko "vallitsevia" (domineeraavia) tai "väistyviä" (resessiivisiä) aina sen mukaan, mikä asema niillä uudessa sukupolvessa on.¹¹

V a l l i t s e v a n  o m i n a i s u u d e n  p e r i y t y m i s k a a v a.

SELITYS: Ylinnä ovat vanhemmat, joista lähdetään. Toisella heistä on vallitseva tekijä kaksinkertaisena annoksena ("duplex"), toinen on siitä vapaa ("nulliplex"). Toisessa rivissä on neljä lasta. Heillä kaikilla on vallitseva tekijä yksinkertaisena annoksena ("simplex"). Kolme heistä menee naimisiin: duplexin (A), simplexin (B) ja nulliplexin (C) kanssa. Kolmannessa rivissä näemme näistä avioliitoista syntyneet lapset.

V ä i s t y v ä n  o m i n a i s u u d e n  p e r i y t y m i s k a a v a.

SELITYS: Edellisen kaavan vastakohta. Tässäkin tapauksessa on kysymyksessä olevan tekijän ilmeneminen merkitty kokomustalla ympyrällä. Yksinkertainen annos, väistyvästä ominaisuudesta puheen ollen siis pelkkä taipumus, on ilmoitettu mustakeskuksellisella ympyrällä.

Puheenaolleiden perinnöllisten taipumusten syistä tulee lähinnä mieleen terveydellisesti turmeltunut sukukunta. Samoinkuin tautimaailman luonteella eri kansojen keskuudessa osaksi on syynsä yhteiskunnallisten ja taloudellisten olosuhteiden laadussa, on sillä toiselta puolen merkittävä vaikutuksensa valtaamiensa väestöryhmien olemukseen.¹² Monet taudithan näet jättävät tuleville polville ainakin väistyvää laatua olevan taipumuksen samanlaiseen tautiin, milloin suorastaan vallitseva ominaisuus ei ole kyseistä. Mutta resessiivinenkin tauti on aina kamala, se kun voi sukeltaa esiin henkilökohtaisesti terveidenkin vanhempien lapsissa.¹³

Varsin mielenkiintoinen on prof. H. Lundborgin tutkimus eräässä ruotsalaisessa talonpoikaissuvussa esiintyvästä harvinaisesta lihaskouristuskaatuvataudista (myoklonusepilepsi). Mainittu rakennevika on luonteeltaan väistyvä, ja saavat taudin siis ainoastaan ne henkilöt, joiden peruasussa taipumus esiintyy kaksinkertaisena. Kummankin aviopuolison ollessa sairaaloisia syntyy ainoastaan sairaita lapsia. Mutta avioliitot ulkonaisesti terveiden kesken voivat antaa hyvinkin erilaisia tuloksia, riippuen aina siitä, onko jommalla kummalla tai mandollisesti molemmilla aviopuolisoilla peruasuunsa nähden taipumus kyseissäolevaan tautiin.¹⁴ Havainnollisemmaksi käynee myoklonusepilepsin periytyminen seuraavalla sivulla olevaa taulukkoa tarkastamalla.

Sielulliset sairaaloisuustilat, esiintyessään eri asteissaan yksinkertaisimmista aistin- ja ajatusharhoista täydelliseen mielenvikaisuuteen asti, muodostavat niin laajan ja epämääräisesti rajoitetun alan, ettei niitä läheskään kaikkia voida katsoa perinnöllisyystutkimukseen kuuluviksi. Itse kukin voinee tulla mielisairaaksi esim. päähän sattuneen ulkonaisen väkivallan, kevytnlielisten elämäntapojen heikontaman terveyden tai yksinkertaisesti vanhuudenheikkouden takia.¹⁵ Mutta varmasti ovat monet heikkomieliset joutuneet kohtalonsa uhreiksi myöskin sentähden, että heillä alusta alkaen on ollut tavallista heikompi hermostorakenne, saattaen se varsin hyvin johtua synnynnäisestä peruasun laadusta.¹⁶

Ikäänkuin käsi kädessä sairaaloisten mielentilojen kanssa kulkee psykopaattisten (sanan ahtaammassa merkityksessä), epänormaalien luonteenominaisuuksien esiintyminen suvuissa. Sitkeästi seuraten. sukuhaaroja kulkeutuvat mainitut ominaisuudet sukupolvesta sukupolveen, huolimatta terveen veren lisästä, jota avioliitot sivulta päin tuollaisiin sukuihin tuovat.¹⁷

On tietysti vaikeaa tässä mennä sanomaan, missä määrin maamme sivistyssuvut ovat olleet mainituille ja muille perinnöllisille heikkouksille alttiina. Mutta edelläesitetyn tarkoituksena ei ole ollutkaan kuvata mitään määrättyä kulkusuuntaa, jota nimenomaan sivistyneistömme suvustaan huononevat sukuryhmät olisivat seuranneet. Tarkoituksena on vain ollut osoittaa, niitä salaisia, jäytäviä voimia sukupolvet ovat saattaneet sisimpäänsä kätkeä, ja mistä, sikäli kuin niitä kulloinkin on ollut, sukujen rappeutuminen osaltaan niinollen riippuu.

Sangen yleinen on käsitys, että sukulaisavioliitot olisivat, syynä sukujen huononemiseen. Tosin on tässä suhteessa onnettomia avioliittoja useinkin sattunut, mutta sukulaisavioliitto sinänsä ei ole niin vaarallinen asia kuin miksi se yleensä on leimattu. Sen osoittavat todeksi esim. saariyhteiskuntien olosuhteet ja varsinkin talonpoikaisväestön suuret ryhmät, joissa avioliitot sukulaisten kesken ovat tavallisemmat kuin sivistyneistön keskuudessa. konsanaan. Vasta silloin muuttuu asia vakavaksi, kun kummallakin aviopuolisolla on taipumus samanlaiseen fyysilliseen tai psyykilliseen heikkouteen. Sellaisen avioliiton seuraus on sangen peloittava, sillä vanhempien heikkoudet tai niihin liittyvät taipumukset siirtyvät lapsiin kaksinkertaisina annoksina. Mutta sama olisi asianlaita siinäkin tapauksessa, etteivät vanhemmat olisi sukulaisuussuhteissa keskenään, mutta omaisivat kuitenkin samanlaiset heikkoudet. Ei siis ole sukulaisuuden,. vaan samanlaisten sairaaloisuustilojen syy, että tulos on usein onneton..

Näinollen ei sukulaisavioliittoja voida pitää suvustaan huononemisen syynä. Sensijaan on luonnollista, että jos henkilöt, joiden suvunjatkamiskyky syystä tai toisesta on huonontunut,. menevät keskenään naimisiin, esiintyy mainittu heikkous yhä kasvavassa määrin jälkeläisissä. Ja viimein se heissä kokonaan häviää. Juuri tämä on sangen tavallista ylempien luokkien keskuudessa. Useimmiten ovat sivistyneistön jäsenet valinneet puolisonsa oman säätynsä keskuudesta, ja kun suvunjatkamiskyky niin miehissä kuin naisissakin jo ennestään on ollut heikko, on seuraus ollut sen mukainen. Tässä mielessä ovat "sukulaisavioliitot", avioliitot ylempien luokkien jäsenten kesken, saattaneet olla sukujen rappeutumisen syynä.¹⁸ - Lundborgin laatima, edellämainitun kaatuvatautimuodon periytymissuhteita esittävä taulukko valaisee mielenkiintoisella tavalla myöskin varsinaisten sukulaisavioliittojen merkitystä suvustaan huononemisen ilmiössä. Sentakia viittaamme tässä mainittuun tauluun (s. 112). Huomattakoon erikoisesti taulukon oikeanpuoleiseen alareunaan merkityn avioliiton tulos. Siitä saamme nähdä, ettei ole sukulaisuuden, vaan samanlaisten sairaaloisuustilojen syy, että kaikki lapset ovat sairaita.

Mainittakoon vielä ohimennen, että epäsuotuisat rotusekoituksetkin mahdollisesti ovat vaikuttaneet väestöryhmien rappeutumiseen. Tosinhan rodulliset yhteensulautumiset tavallisimmin, varsinkin eri tekijäin ollessa laadultaan tasa-arvoiset, vaikuttavat sukujen olemukseen jalostavasti, mutta esimerkkejä löytyy myös päinvastaisista ilmiöistä.¹⁹

Olemme edellisestä huomanneet, miten itsepäiset ihmisen perinnölliset taipumukset ovat. Jos sekä isän- että äidinpuoleiset perintösubstanssit ovat olleet laadultaan hyvät, on syntynyt bioloogisesti katsoen "jalosyntyinen" yksilö. Jos ne ovat olleet huonot, on muodostunut vähälahjainen tai suvustaan huonontunut ihminen. Ei mikään inhimillinen voima ole voinut aikaansaada yksilöissä uusia taipumuksia, sillä perintösubstanssiin liittyviä voimia ei voida uudistaa. Mutta määrättyjen rajojen sisällä voidaan niitä kyllä - ulkoapäin tulevien vaikutteiden avulla - kehittää. Sen saavat aikaan ympäristöolosuhteet,²⁰ joilla sentähden onkin tärkeä osuutensa yksilöiden elämässä. Kun ulkomaailman vaikutteet suhtautuvat henkilöiden perinnöllisiin taipumuksiin jalostavasti, vetävät ne heitä säätykierron ylenevän virran suuntaan, mutta kun ne vaikuttavat ihmisiin lamauttavasti, saavat ne ennenpitkää rappeutumisen aikaan. Kieltämättä vaikuttavatkin epäsäännöllinen ja kevytmielinen elämä, ylellisyys ja nautintoaineiden väärinkäyttö saastuttavasti ihmisten ruumiilliseen ja henkiseen hyvinvointiin, mutta myöskin on tandottu otaksua, että korkeampi sivistys sinänsä ajanpitkään saisi aikaan ylempien sukujen perikadon. Useat tutkijat nim. näyttävät olevan sitä mieltä, että sivistyssukujen elinvoiman alenemiseen pohjimmaltaan on syynä sekä hermosto- että älyllisten voimien kuluminen, jonka korkeampi sivistys ja hienostuneet tavat niin helposti aikaansaavat.²¹

Vanhimpina aikoina ei tosin sivistyneistö - meikäläisistä oloista puheen ollen - suurestikaan poikennut kansan alemmista kerroksista. Eipä edes aatelisto muodostanut mitään itseensä sulkeutunutta väestöryhmää, joka olisi muita kansanluokkia karttanut. Mutta uuden ajan alkaessa olosuhteet olivat kuitenkin jo muuttuneet. Vapaasäädyn jakaantuessa suur- ja pienaateliin olivat näet köyhät rälssimiehet yhteiskunnallisessa suhteessa lähempänä talonpoikais- ja porvariluokkia kuin jalosyntyisiä neuvossukujen jäseniä.²² Alempien rälssisukujen näin lähetessä aatelitonta säätyä olivat luokkarajat ylempien sukujen taholta varsin selvät. Kärjistipä kreivi- ja vapaaherra-arvojen perustaminen entistäänkin enemmän vastakohtia eri yhteiskuntaryhmien välillä. Erittäin kuvaava on tässä suhteessa Anna Maria Lenngrenin leikillinen runo jalosyntyisestä Juliana-neidistä, jolle äitirouva päivät päästään lateli mieleenpantavia elämänohjeita:

"Juliana, glöm aldrig din adliga ätt,
Lägg bort dina ofrälse miner!
Mins noga de kall, dina fäder beklädt,
Mins grefvarna, dina kusiner.

Var högsint, min dotter, var myndig och rak,
För bönder lyft aldrig på floret!²³
Förgät ej din farfars förgyllda schabrak
Och vapnet, som hänger i koret!"

Tällaisten olojen vallitessa alkoi sivistyneistön elämä liikkua yhä ahtaammissa piireissä. Seurustelu sukulaisten ja suvun sukulaisten parissa, toistensa keskinäinen tukeminen ja perinnäistapojen tarkka noudattaminen saattoikin tuntua puoleensa vetävältä, mutta mainittujen hyvien ominaisuuksien rinnalla oli tuollaisella eristäytymisellä myöskin varjopuolensa. Yhä uusiutuvien perhesiteitten välityksellä näet kiusalliset sukuviat levisivät aina laajeneviin väestöryhmiin, ja siten ne .valmistivat maaperää sukujen alkavalle rappeutumiselle. Sairaaloisuuden vaikutuksista tuollaisiin itseensä sulkeutuneisiin sukuryhmiin on jo ylempänä ollut puhe. Myöskin tapojen. turmelus oli niiden keskuudessa yleinen. Esim. Padasjoen kappalaisista, jotka virkaheiton Uroniuksen jälkeen kolmessa polvessa perättäin olivat vävymiessuhteissa edeltäjiinsä, saattoi seurakunnan kirkkoherra v. 1764 todistaa, että he järjestään.olivat olleet juoppoja, ja peljättävissä oli, että sama uusiutuisi neljännessäkin polvessa.²⁴ Ja siirtyessämme vapaasäädyn piiriin huomaamme nähtävästi samanlaisia tapojen turmeluksesta johtuvia henkisiä ja ruumiillisia heikkouksia vallitsevan sielläkin. Niinpä Ogilwie-suvun viimeisestä jäsenestä Kaarle Reinholdista sanotaan: "Ofärdig och levde utan tjänst", ja hänen veljensä Patrikki "blev för begånget brott dömd ovärdig att bruka adligt namn".²⁵ Räikeimpiä on myöskin Kristiina. Fogelhufvudin häpeällinen tarina. V. 1690 hän näet 22-vuotiaana sai kaksoset, ollen isänä 16-vuotias renkipoika, jonka Kristiina-neiti suorastaan oli houkutellut. Aatelisneidon kun oli saattanut häpeään, tuomittiin poika julkisesti ruoskittavaksi ja sitten karkoitettavaksi Ruotsin valtakunnasta, kun taas hänen rikostoverinsa pääsi pelkillä kirkonripillä ja sakoilla. Poika itki katkerasti ja vaati neitoa ottamaan hänet miehekseen, niinkuin oli luvannut, mutta tämä vastasi vain ylpeästi, että, joskin oli huonosti käyttäytynyt, ei tahtonut tuottaa vanhalle äidilleen enempiä suruja menemällä naimisiin niin vähäpätöisen ja yksinkertaisen henkilön kanssa. - Kristiina Fogelhufvud kuoli v. 1694, ja hänen muistokseen lahjoitettiin Piikkiön kirkolle lumivalkoinen alttariliina.²⁶

Valaiseva on myöskin edellämainitun Tawast-suvun surullinen historia. Iivari Arvinpoika, ylimielinen Kurjalan herra, on tunnettu hämäläisistä nuijamiehistä saamastaan salakavalasta voitosta, hän kun ensin kaunein lupauksin houkutteli nämä luovuttamaan aseensa ja sitten julmasti surmautti heidät. Hänen poikansa, Steen Iivarinpoika Tawast, käydessään vaimonsa sukulaisten luona Sauvossa, näki hyväksi, juovuspäissään tosin, sytyttää heidän asuinrakennuksensa tuleen. Hän se myös ampui kornetti Fredrik Bosinin, kun tämä vieraili Kurjalassa v. 1643. Onpa hänen puolisonsakin, Anna Horn (Kankaisten), saattanut itsensä huonoon huutoon. V. 1646 velvoitti kuningatar Kristiina Turun läänin maaherran Arvi Hornin arkailematta toimeenpanemaan sisartaan Anna Hornia koskevan tuomion (kyseessä lienee ollut kuolemanrangaistus), tämä kun oli harjoittanut törkeää ja sopimatonta irstautta Henrikki von der Lippenin tytärtä kohtaan. Seuraavan polven edustaja, Kustaa Steeninpoika Tawast, seurasi vanhempiensa jälkiä. V. 1658 hän tappoi lampuotinsa, toisen kerran erään kihlakunnankirjurin. Hänen pojastaan Arvi Juhanasta ei tiedetä paljoa. Tämä panttasi Kurjalan vapaaherra Hermanni Mellinille, teki murhan, pakeni maasta ja hävisi sille tielle. Leski meni uusiin naimisiin Hiitolan kirkkoherran Ernesti Gudzaeuksen kanssa, ja tämän onnistui vihdoinkin kasvattaa Tawastin pojasta, nuoresta Kustaa Eerikistä kunnon mies. Vuosisatainen kirous ei enää ollut painamassa. Se oli poissa, mutta poissa oli myöskin suvun elinvoima. Kustaa Eerikki Tawast oli juuri siirretty Hämeen ratsuväkirykmentin ratsumestariksi, kun hän v. 1731 kuoli, jättäen jälkeensä vain kaksi tytärtä.²⁷ - Niin päättyi tuo vanha ja synkkävaiheinen Tawastien suku.

Degeneratioilmiö osoittautuu siis yksilöissä sekä henkisenä että ruumiillisena vajavaisuutena, joka yhä kasvavana ominaisuutena siirtyy sukupolvesta sukupolveen. Ja ennemmin tai myöhemmin se riistää suvun jäseniltä suvun säilymiselle välttämättömän elämäntarmon.

Jos me nyt, tarkasteltuamme sukuja hävittävien voimien syitä ja ilmenemismuotoja, tandomme koota tekemämme havainnot kokonaiskuvaksi, voimme erottaa lähinnä kolme erilaista degeneroitumistyyppiä:

1) Fyysillinen degeneroituminen osoittautuu epämuodostumina, mutta ennen kaikkea perinnöllisinä hermotauteina, olkoot ne sitten yksinkertaisimpia aistin- ja ajatusharhoja tai täydellisiä mielenvikaisuustiloja.

2) Moraalinen degeneroituminen ilmenee alkoholismina sekä kaikenlaisena hillittömyytenä ja tapojen turmeluksena.

3) Generatiivinen degeneroituminen kuvastautuu pääasiassa suvunjatkamiskyvyn puutteena, ollen sellaiset henkilöt kokonaan lapsettomia tai on heillä heikkoja, nuorena kuolevia jälkeläisiä.

Mainitut suvustaan huononemisen eri puolet saattavat esiintyä yksilöissä milloin itsenäisinä, milloin toisiinsa yhtyneinä ominaisuuksina. Sentakia muodostavatkin sivistyssukujemme rappeutumisilmiöt niin laajan ja monipuolisen tutkimusalan, että on sangen vaikeaa selvitellä, missä määrin kullakin ryhmällä on ollut osuutensa sukujen kuolemisessa. Eri vaikutinlajien suhteellisesta suuruudesta kuitenkin voinemme olla jotakuinkin varmat. Teoksessaan "Sveriges adel"²⁸ on Pontus E. Fahlbeck esittänyt mielipiteensä, että Ruotsin valtakunnan rälssimiessuvut, samoinkuin tuhannet muutkin Pohjolan sivistyssuvut, kuolevat nimenomaan generatiivisen degeneroitumisen johdosta. Ei näet liene useita sellaisia sivistyssukuja, jotka olisivat kuolleet fyysillisen degeneroitumisen takia, samoinkuin ei sellaisiakaan, joiden sammuminen olisi aiheutunut yksinomaan tapojen turmeluksen vaikutuksesta. Ulkonaiset olosuhteetkaan eivät ole olleet viimemainittujen taipumusten ylenmääräiselle kehittymiselle kyllin suotuisia, vaikka hillittömyyttä olisi esiintynytkin. Eihän esim. meikäläisillä suvuilla ole ollut suuria rikkauksia, jotka muodostavat huonojen taipumusten kehittymiselle suotuisan maaperän.²⁹ Sensijaan ovat polviluvun kasvaessa ilmenevät lapsimäärän väheneminen sekä nuorena kuolleiden luvun lisääntyminen, niin myös steriliteetti epäilemättä degeneratioilmiöitä, joiden seurauksena ennenpitkää on kyseissäolevien sukujen loppu.

[1] Pontus E. Fahlbeck, Sveriges adel I, Göteborg 1898, s. 131.

[2] Georg Hansen, Die drei Bevölkerungsstufen, München 1889, ss. 176-177.

[3] Wilhelm Roscher, Nationalökonomik des Handels und Gewerbfleisses

(System der Volkswirtschaft III), Stuttgart 1899, s. 88.

[4] Pontus E. Fahlbeck, Sveriges adel I, s. 130.

[5] Vrt. Georg Hansen, Die drei Bevölkerungsstufen, ss. 174 ja seur.

[6] Wilhelm Roscher, Politik, Stuttgart 1908, s. 145.

[7] Pontus E. Fahlbeck, Sveriges adel I, s. 131.

[8] Pontus E. Fahlbeck, Sveriges adel I, s. 363.

[9] Otto Ammon, Die Gesellschaftsordnung und ihre natürlichen Grundlagen, Jena 1900, ss. 123-133 - Vrt. Pontus E. Fahlbeck, Sveriges adel I, s. 438.

[10] Huomautettakoon jo heti alussa, ettei "perinnöllisyys"-sanalla bioloogisessa mielessä ole samaa merkitystä kuin mikä sillä jokapäiväisessä kielessä on. Puhuessamme arkioloissa perinnöstä tarkoitamme omaisuutta, joka siirtyy henkilöltä toiselle, tavallisimmin vanhemmilta lapsille. Mutta henkinen tai ruumiillinen ominaisuus sinänsä ei periydy, vaan ainoastaan ne määrätyt taipumukset, jotka tuon ominaisuuden saavat aikaan.

[11] Kun esim. keltaisen ja viheriän herneen sekasikiöstä tulee ulkonaisesti puhtaan keltainen sekä ryppyisen ja sileän sikiöstä täysin sileä herne, sanomme, että ominaisuudet "keltainen" ja "sileä" ovat vallitsevia, jotavastoin "viheriä" ja "ryppyinen" ovat väistyviä. Yllä esitetyt kaavamaiset kuviot antavat asiasta havainnollisen käsityksen, (vrt. W. Johannsen, Arvelighed i historisk og experimental Belysning. København 1918, ss. 292-293, tai Kaarlo Teräsvuoren suomennos "Perinnöllisyys kokeiden valossau, Porvoo 1920, ss. 335-336).

[12] Immanuel Ilmoni, Bidrag till nordens sjukdoms-historia I, Helsingfors 1846, s. 1.

[13] W. Johannsen, Arvelighed i historisk og experimentel Belysning, s. 120.

[14] H. Lundborg, Medizinisch-biologische Familienforschungen innerhalb eines 2232 köpfiges Bauerngeschlechtes in Schweden (Provinz Blekinge). Text. Jena 1913, ss. 447-448.

[15] Gunnar Johnsson, Mielisairauksien periytymisestä (Suomen Sukututkimusseuran Vuosikirja XIII, 1929, Helsinki 1930, s. 5).

[16] W. Johannsen, Arvelighed i historisk og experimentel Belysning, s. 269.

[17] Ernst Kretschmer, Körperbau und Charakter, Berlin 1925, s. 109.

[18] Pontus E. Fahlbeck, Sveriges adel I, ss. 443-445. - Vrt. H. Lundborg, Rasbiologi och rashygienien, ss. 148-151.

[19] H. Lundborg, Rasbiologi och rashygienien, ss. 143-148. - Vrt. H. Lundborg, Medizinisch-biologische Familienforschungen. Text, s. 483.

[20] W. Johannsen, Arvelighed i historisk og experimentel Belysning, ss. 38-40.

[21] Pontus E. Fahlbeck, Sveriges adel I, ss. 445-447.

[22] Hugo Valentin, Frihetstidens riddarhus, Stockholm 1915, s. 1.

[23] Ennenvanhaan käyttivät naiset pientä silkkistä harsoa, joka hattuun kiinnitettynä riippui kasvojen edessä. Harson nostaminen kuului heidän tervehtämistapaansa.

[24] Gunnar Suolahti, Suomen papisto 1600- ja 1700-luvuilla, Porvoo 1919, s. 21.

[25] Gustav Elgenstierna, Den introducerade svenska adelns ättartavlor V, Stockholm, 1930, s. 539.

[26] Jully Ramsay, Skuggor vid vägen, Helsingfors 1917, s. 73.

[27] Jully Ramsay, Skuggor vid vägen, ss. 81-93.

[28] ss. 441- 443.

[29] Pontus E. Fahlbeckin mainintaan (Sveriges adel I, s. 443), ettei moraalista degeneroitumista voida pitää Ruotsin valtakunnan ylhäisösukujen kuolemisen syynä myöskään sentähden, että mainitut piirit kuuluvat ankarat siveelliset elämäntavat omaavaan protestanttiseen kansaan, sisältynee liian rohkea väite. Protestanttisen maailman sivistys tosin on saattanut olla suurempi kuin katolisen, mutta sen siveellisyydestä tuskin voitanee sanoa samaa. Tunnettuahan on, että ankarimman puhdasoppisuudenkin aikana elämän hillittömyys varsinkin sivistyneen luokan keskuudessa oli sangen suuri.

Genos 1(1930), s. 105-119

© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland

[ Artikkelin alku | Viitteet ]