Pieniä löytöjä - Små fynd
Käydessäni äsken Mäntyharjun kirkonarkistossa saatoin havaita, että osa seurakunnan historiakirjoista on kopioimatta, joten jäljennös niistä puuttuu Valtionarkistosta.
Mäntyharju oli Pikkuvihan jälkeen valtakunnanrajan halkaisema, ja pian alettiin seurakunnassa pitää eri kirkonkirjoja Ruotsin ja eri kirkonkirjoja Venäjän puoleisista asukkaista. Osan aikaa olivat lisäksi Ruotsin puoleisetkin asukkaat vielä kahtena ryhmänä, Hämeen puoleisina ja Savon puoleisina. Kopioita puuttuu Venäjän eli Viipurin puoleisista historiakirjoista ainakin vuodesta 1790 (ehkä jo vuodesta 1764) alkaen vuoteen 1816 saakka. Täten saatoin sieltä löytää erään esi-isäni syntymäajan, jota olin turhaan hakenut Valtionarkistossa olevista kopioista.
Puuttuvat kopiot olisi syytä hankkia Valtionarkistoon, jossa otettaneen kopio niitä koskevasta mikrofilmirullasta TK 1073 tutkijain käytettäväksi.
© Tekijät ja Suomen Sukututkimusseura - Författarna och Genealogiska Samfundet i Finland
Aiheenmukainen hakemisto | Vuoden 1966 hakemisto | Vuosikertahakemisto