Genos 64(1993), s. 103-111, 136 (Hoffrén-suvun Savon haara)

Suomen Sukututkimusseuran kokouksissa Heikki Soininvaara piti kolme esitelmää Hoffrén-suvusta.Hän kuvasi 12.3.1974 ja 14.10.1980 suvun varhaispolvia sekä vuosikokouksessa 10.4.1975 Savon haaraa. Ensiksi mainitut kaksi esitelmäänsä hän julkaisi yhteensovitettuina Genoksessa 1981. Vuosikokouksessa pidetty esitelmä on löytynyt Valtionarkistoon lahjoitetuista Heikki Soininvaaran sukututkimuspapereista ja julkaistaan nyt hänen omaistensa luvalla. Esitelmän alusta on poistettu katsaus suvun alkupolviin, joka toistaa v. 1981 julkaistua tietoa. Suullisesti esitettäväksi tarkoitettu teksti on muilta osin seuraavassa lähes sellaisenaan. Toimitus on lisännyt siihen väliotsikot ja sukuluettelon sekä lähdeviitteet, jotka pohjautuvat Heikki Soininvaaran tietoaineistoon.

Aikaisemmin olen kertonut Hoffrén-suvun varhaispolvista. Nyt tarkoitukseni on käsitellä tämän suvun Savon haaraa, mutta kuitenkin etupäässä sen vanhimpia sukupolvia.

Hoffrén-suvun kantaisän, Olof Törielssonin pojanpojan poika, Oulun pormestari Petter 0lofsson kuoli vuoden 1620 tienoilla. Hänellä oli tiettävästi kaksi poikaa Tyris ja Hans, molemmat merkittäviä porvareita ja kaupungin raatimiehiä.[1]Ainakin nuorempi heistä Hans Persson käytti nimeä Houru. Veljekset olivat naimisissa Oulun kirkkoherran Johannes Henrici Limingiuksen ja tämän vaimon Kristina Sursillin tyttärien kanssa. Tällaiset porvarispoikien ja kirkkoherran tyttärien avioliitot olivat ajankuvalle tyypillisiä. Varakkaat kirkkoherrat tarvitsivat vävyjensä apua ja ammattitaitoa lohisaaliittensa ja muiden veroparsellien markkinoimiseksi.

Tämä kaksoisavioliitto vauhditti suvun sosiaalisen statuksen nousua ja sen muuttumista sivistyssuvuksi. Seuraavassa polvessa kolme suvun miespuolisista jäsenistä opiskeli joko Uppsalassa tai Turussa.

Jatkan nyt siitä, mihin päätin edellisen esitelmäni eli Savon haaran kantaisästä Henricus Johannis Hoffreniuksesta. Hän syntyi 1629 ja kirjoittautui 19-vuotiaana Turun akatemiaan Hourenius-nimisenä. Hänet vihittiin papiksi nuorena, vain 23-vuotiaana ja nimitettiin Sotkamon kappalaiseksi. Sotkamo kuului Pietari Brahelle läänitettyyn Kajaanin vapaaherrakuntaan. Sen alueella läänityksen omistajalla oli oikeus nimittää seurakuntien papisto virkaan. Sen vuoksi oli turvauduttava suhteisiin, jotta pääsy parempituloisiin papinvirkoihin onnistuisi. Raahen kirkkoherran Casparus Caspari Forbuksen kuoltua 1664 ryhtyi Kajaanin linnan päällikkö majuri Samuel Längh nopeasti toimiin Hoffreniuksen saamiseksi kirkkoherraksi Raaheen. Hän kirjoitti kreivi Brahelle kirjeen ja pyysi, että Hoffrenius saisi tämän viran, koska Hoffrenius oli taitava pappismies niin elintavoiltaan kuin tiedoiltaankin eikä kukaan sillä seudulla ollut kuullut hänestä muuta kuin hyvää.[2] Tällä kertaa kirje ei kuitenkaan johtanut tarkoitettuun tulokseen.

Kuusi vuotta myöhemmin, alusta vuotta 1670 tuli sitten Iisalmen kirkkoherran virka avoimeksi. jo helmikuussa Iisalmen rovastinkäräjillä seurakuntalaiset yksimielisesti pyysivät ja äänestivät, että Henricus Hoffrenius ennen ketään muuta tulisi heidän sielunpaimenekseen. Miksi iisalmelaiset kannattivat juuri häntä? Ilmeisesti tähän vaikutti se, että Hoffreniuksella oli paikkakunnalla vaikutusvaltaisia suhteita, muun muassa täti Dorde Limingia, Iisalmen kirkkoherrana 1658 - 1664 toimineen Bartholdus Mangeliuksen leski. Jälleen majuri Långh, tällä kertaa yhdessä kihlakunnantuomari Nils Petrelliuksen kanssa (hän oli naimisissa Dorde Limingian tytärpuolen kanssa) kääntyi kreivi Brahen puoleen anoen, että kreivi nimittäisi Henricus Hoffreniuksen seurakunnan yksimielisen toivomuksen mukaisesti Iisalmen kirkkoherraksi.[3] Näin tapahtuikin ja 1672 Henrisus Hoffrenius astui uuteen virkaansa.

Hoffreniuksen siirtyminen Iisalmelle merkitsi suvun vastaisille vaiheille ratkaisevaa käännettä. Sotkamosta Iisalmelle muutto tapahtui tässä vaiheessa saman Kajaanin vapaaherrakunnan piirissä, jossa hän oli hoitanut papinvirkaa jo kaksi vuosikymmentä. Mutta tosiasiassa se merkitsi Pohjanmaalle vankasti juurtuneen suviin jäsenen asettumista Pohjois-Savoon ja samalla siirtymistä Turun hiippakunnasta Viipurin hiippakuntaan. Hoffreniukselle siirto henkilökohtaisesti merkitsi tervetullutta leivän levenemistä. Pitäjä vaurastui tuntuvasti 1600-luvun aikana, väkiluku nousi nopeasti, ja kirkkoherran tulot sen myötä kasvoivat.

Päinvastoin kuin edeltäjänsä Hoffreniuksen mainitaan olleen varakas mies. Hänellä oli mahdollisuuksia huolehtia pappilan kunnostamisesta ja sen rakennusten lisäämisestä, mikä tapahtui osittain hänen yksityisillä varoillaan. Toisaalta hän piti huolen siitä, että hänelle kuuluvat tulot tilitettiin tarkoin oikeamääräisinä. Kun kirkkoherra erään kerran vaati kihlakunnanvouti Samuel Henrikinpojalta tilitystä hänelle kuuluvista tuloista eikä saanut mieleistään selvitystä niistä, aiheutui tästä kiivas yhteenotto, jonka päätteeksi ruustinna vimmastuneena sanoi kihlakunnanvoudille, että hän kyllä tietää monen voudin joutuneen linnaan, mutta ei ole kuullut kenenkään papin saaneen samaa rangaistusta. Seurakuntalaiset ilmeisesti suhtautuivat rovastiinsa pelonsekaisella kunnioituksella, mutta pitäjän säätyläistön kanssa hänellä näyttää olleen kireänpuoleiset välit, kuten sanailu kihlakunnanvoudin kanssa sekä eräät nimismies Samuel Cajanuksen lausunnot antavat aiheen päätellä.[4]

Henricus Hoffreniuksella oli useita lapsia, joista tunnetaan seitsemän, kaksi tytärtä ja viisi poikaa. Tyttäristä vanhempi Brita avioitui ensin Uudenkaarlepyyn kappalaisen Gustaf Neostadiuksen ja sitten saman seurakunnan kirkkoherran Johan Forsmanin kanssa. Nuorempi tytär, perheen kuopus Elisabet oli samoin kahdesti naimisissa, ensin Rautalammin kirkkoherran, Johan Porthanin ja sitten Pielaveden kappalaisen Erik Mechelinin kanssa.

Kirkkoherra Hoffrenius työskenteli tarmokkaasti tasoittaakseen poikiensa elämänuraa, mikä ei kaikille ollut mieleen. Siinä luultavasti eräs syy, miksi kirkkoherra oli huonoissa väleissä pitäjän säätyläisten kanssa. Isän varallisuutta kuvaa se, että neljä viidestä pojasta harjoitti akateemisia opintoja, heistä kolme Upsalassa. Kolmesta pojasta tuli kirkkoherroja, yhdestä kamarikollegion kanneviskaali ja yhdestä tullinhoitaja.

Henricus Hoffrenius eli yli 80-vuotiaaksi. Vanhoilla päivillään hän ei enää pystynyt hoitamaan laajaa seurakuntaansa. Siksi hänelle määrättiin apulaiseksi vanhin pojista Henrik. Aikanaan hänet nimitettiin seurakunnan kappalaiseksi ja 1693 Kuopion kirkkoherraksi. Jo tätä ennen toinen Hoffreniuksen pojista Jakob oli puolestaan määrätty avustamaan isäänsä seurakunnan hoidossa. Siinä vaiheessa kun Henrik sai nimityksen Kuopion kirkkoherraksi (1693), isä koetti saada nuorimman poikansa Aronin, jota silloin ei vielä edes ollut vihitty papiksi, nimitetyksi veljensä jälkeen kappalaiseksi. Siinä hän ei kuitenkaan onnistunut, vaikka käräjärahvas yksimielisesti Aronin nimitystä puolsikin. Tässä yhteydessä kihlakunnanvouti Samuel Henrikinpoika, jolla oli vanhoja kalavelkoja kirkkoherran kanssa, lausui mielipiteenään, ettei samasta suvusta saisi olla niin monta jäsentä paikkakunnalla eri viroissa.[5] Tällä hän tarkoitti kirkkoherran Johan-nimistä poikaa, joka vähän aiemmin oli nimitetty maaviskaaliksi Viipurin läänin tuomiokuntiin, siis myös Pien-Savon tuomiokuntaan. Liekö kihlakunnanvoudin lausunto vaikuttanut tuomiokapituliin, sillä ainakaan Aronia ei kappalaiseksi nimitetty.

Kirkkoherra Hoffreniuksen vanhin poika Henrik nimitettiin, kuten mainitsin 1693 Kuopion kirkkoherraksi. Hän oli jo Iisalmella avioitunut Kristina Lyran kanssa. Bergholmin Sukukirja pitää tätä Iisalmen 2. kappalaisen Petter Lyran ja Kristina Paldanian tyttärenä. Omasta puolestani olisin kuitenkin taipuvainen pitämään häntä Petter Lyran sisarena, sillä hän ei ikänsä puolesta voi olla tämän pariskunnan tytär.

Henrik Hoffreen ehti toimia neljännesvuosisadan ajan Kuopion kirkkoherrana, viimeiset vuodet vaikeina isonvihan aikoina. Hän pysyi virkapaikallaan, päinvastoin kuin nuorempi veljensä Jakob, joka lähti pakomatkalle Ruotsiin. Viimeiseen saakka hän hoiti aktiivisesti virkaansa ja kuoli 1718 ollessaan siunaamassa ruumista hautaan.[6] Hän asui maatilallaan Tavinsalmessa, mahdollisesti siksi, että pappila oli palanut tai muutoin huonokuntoinen. Tällä tilalla, joka oli yksi Tavinsalmen kuninkaankartanon maista muodostetuista yhdeksästä tilasta, Henrik Hoffreen harjoitti pappisvirkansa ohella maanviljelystä.

Henrik Hoffreen sai jo kolme vuotta virkaan astumisensa jälkeen apulaisekseen Säämingin kirkkoherran pojan Matthias Matthiae Molleniuksen. Ennen pitkää Mollenius nai esimiehensä ainoan tyttären Elisabetin. Mollenius määrättiin isonvihan aikana rykmentinpastoriksi, kun appi oli epäonnistunut yrityksissään saada vävynsä nimitetyksi Kuopion kappalaiseksi. Mollenius joutui venäläisten vangiksi sotatoimissa ja kuoli sotavankeudessa Moskovassa.

Paitsi mainittua Elisabettytärtä Henrik Hoffreenilla oli kuusi poikaa. Heidän elämänkohtalonsa muodostuivat isonvihan mullistuksissa muuksi kuin isä ehkä oli Suunnitellut. Neljä heistä tosin harjoitti akateemisia opintoja, kolme jopa Upsalassa, mutta vain kaksi heistä antautui sen ajan tavanomaiselle akateemiselle uralle, papiksi. Kaksi pojista valitsi sotilasuran, ensimmäisinä Hoffren-suvussa, yksi oli Kuopiossa nimismiehenä ja yksi Leppävirroilla lukkarina. Säätykierto alkoi tässä sukupolvessa jo kääntyä laskuun, kehitys, joka seuraavan sukupolven aikana oli jo huomattavan voimakas.

Henrik Hoffreenin vanhin poika, 1676,syntynyt Petrus opiskeli Upsalassa. Hän nähtävästi avusti isäänsä seurakunnan hoidossa, ja tämän kuoltua 1718 Petrus joutui ottamaan sen hoitoonsa aina vuoteen 1722, kunnes uusi kirkkoherra rauhan palattua pystyi astumaan virkaansa. Sen jälkeen Petrus toimi 15 vuotta sotilaspastorina ja vihdoin 1737 nimitettiin Kangasniemen kirkkoherraksi. Tällöin hän oli jo täyttänyt 60 vuotta, mutta ehti silti olla kirkkoherran virassa liki 20 vuotta. Vaimokseen hän haki Iisalmen 2. kappalaisen Johan Siniuksen tyttären Elisabetin. Tästä avioliitosta syntyi kolme tytärtä ja kolme poikaa.

Minun on pakko ajan puutteen vuoksi sivuuttaa tyttärien vaiheet tässä sukupolvessa. Poikien osalta Bergholmin Sukukirjan selvitys on puutteellinen. Se tuntee pojista vain kaksi Petterin ja Johan Gabrielin. He antautuivat sotilasuralle, vanhempi yleni lippumieheksi, nuorempi kersantiksi. Hoffren-suku jatkui heistä vain seuraavaan polveen.

Asessori Harry W. Walli on osoittanut, että Petrus Hoffrenilla oli kolmaskin, vanhin poika, nimeltä Henrik. Se, että tämä poika on aikanaan jäänyt tuntemattomaksi, on aiheuttanut melkoista sekaannusta. Bergholm sijoitti Henrikin lapset väärään paikkaan, tosin huomautuksin »sukujohto epävarma». Tämä väärä sukujohto esiintyy vielä kouluhallituksen ylitarkastaja Oskar Hiekkalan 1955 julkaisemassa »Hoffren-suvun sukukirjassa». Kojosen »Sursillin suvussa» Henrik on oikealla paikallaan, mutta valitettavasti Kojonen ei ole selvittänyt Henrikin, enempää kuin useimpien muidenkaan Hoffrenien sukuhaaraa tämän pitemmälle.

Ollessaan vielä Kuopion sijaiskirkkoherrana Petrus Hoffren osti ent. nimismieheltä Lars Björniltä maatilan Savilahden kylästä. Sen hoito jäi isän papillisten tehtävien vuoksi vanhimman pojan Henrikin huoleksi. Pikkuvihan jälkeen Henrikistä tuli Kuopion nimismies. Hän avioitui melko myöhäisellä iällä Katarina Hollenderin kanssa ja kuoli jo 10 vuoden kuluttua jättäen jälkeen kolme pientä lasta. Kun heidän äitinsäkin kuoli pian miehensä jälkeen, lapset jäivät täysin orvoiksi ja sukulaisten huollettaviksi. Lasten setä Abraham oli Leppävirralla lukkarina, ja sinne lapset aikanaan muuttivat. Savilahden tilasta oli luovuttava, mutta vanhemmalla pojalla Petter Johanille ostettiin kaksi tilaa Osmajärven kylästä, ja nuorempi veli Magnus Henrik tuli avioliittonsa kautta Timolan kylässä olevan Mäntyniemen talon osaomistajaksi.[7] Petter Johan oli 1809 Pien-Savon alisen kihlakunnan edustajana Porvoon valtiopäivillä. Näistä veljeksistä polveutuu laaja talonpoikainen sukuhaara, josta osa on asettunut asumaan Liperiin.

Kirkkoherra Henrik Hoffreenin kaksi seuraavaa poikaa Henrik ja Jakob näyttäisivät ikäilmoitusten mukaan olevan kaksoset. Henrik valittiin jo varsin nuorena Kuopion nimismieheksi, mutta joutui eroamaan virastaan jouduttuaan riitaan naapureittensa kanssa. Hän oli saanut haltuunsa, ehkäpä vaimonsa Elisabet Paldaniuksen perintönä tilan Toivalan kylässä, ja tätä tilaa viljelemällä Henrik ansaitsi elantonsa. Hänellä oli suuri perhe: kaksi tytärtä ja viisi poikaa. Heistä polveutuu myös laaja talonpoikainen sukuhaara, jota Hiekkala on nimittänyt Toivalan Hoffreneiksi.[8]

Jakob Hoffrén ei tiettävästi enempää kuin Henrik-veljensäkään harjoittanut akateemisia opintoja, vaan antautui sotilasuralle. Hän yleni luutnantiksi, mutta tuomittiin 1721 viralta tappelun vuoksi. Tämän jälkeen hän asettui asumaan isävainajansa perikunnan omistamalle tilalle Tavisalmen kylässä. Monen vuoden riitelyn jälkeen sisarusten kesken Jakob sai tilan omistukseensa. Ison vihan aikana Jakob avioitui varusmestari Eilhardt Mentzerin lesken Maria Eleonora Stierncreutzin kanssa. Tästä avioliitosta syntyi tiettävästi vain yksi lapsi, Jakob Henrik. Tämä antautui maanviljelijäksi. Puolisokseen hän otti naapurikylässä Haatalassa asuneen Kaisa Liisa Jackin, jonka isä oli edellisenä vuonna kaatunut Lappeenrannan taistelussa. Perheeseen syntyi kokonaista 12 lasta, joista viisi poikaa perusti oman perheen. Heistä polveutuva sukuhaara, Tavisalmen Hoffrenit asuu nykyisen Maaningan alueella, mutta on sieltä levinnyt myös muualle Itä-Suomeen.[9]

Kirkkoherra Henrik Hoffreenin kolme nuorinta poikaa, Johan, Gustaf ja Abrabam kirjoittautuivat yht'aikaisesti 1709 Turun akatemiaan ja kaksi vuotta myöhemmin Gustaf ja Abraham vielä Upsalan yliopistoon. Johan sen sijaan meni sotapalvelukseen, vanhemman veljensä tavoin Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmenttiin, jossa hän yleni luutnantiksi. Rauhan tultua hän erosi palveluksesta ja palasi kotiseudulleen. Uuteen elämään sopeutuminen ei hänelle ollut helppoa. Vaihtoehtoja ei ollut monta. Haminalahden kylässä oli jäänyt autioksi Niilo Roinisen tila, ja tämän Johan otti haltuunsa. Leipä ei kuitenkaan ollut leveää. Kun Johan lähenteli jo viittäkymmentä, lautamiehet todistivat käräjillä, että siitä pitäen kun Johan oli sotapalveluksesta erottuaan palannut Ruotsista, hän oli elänyt köyhyydessä eikä omistanut muuta kuin sen autiotilan, jonka oli ottanut viljelykseen. jostakin syystä hänen suhteensa naapureihin olivat riitaiset. Haminalahdessa niinikään asuva nimismies Zachris Argillander väitti, että Johan oli pelkästä vihasta ja kateudesta sytyttänyt ja polttanut hänen heinähaasiansa. Verraten vanhoilla päivillä Johan solmi avioliiton Jaakkiman kirkkoherran Fabian Nirkko-vainajan tyttären Margaretan kanssa, jonka oli ollut äitinsä ja sisarustensa kanssa lähdettävä evakkotielle isonvihan jaloista ja siirryttävä Savoon. Avioliitosta syntyi seitsemän lasta, kolme tytärtä ja neljä poikaa. Pojista vanhin Fabian Henrik oli heistä ainoa, joka valitsi isänsä tavoin sotilasuran. Hänen perheensä vaiheet ovat minulle toistaiseksi tuntemattomat. Kolme muuta poikaa jakoivat Haminalahdessa olleen tilan. Tämä Haminalahden Hoffrenien sukuhaara on suvun väkirikkaimpia. Siihen kuuluu mm. tunnettu sanomalehdentoimittaja, kansanedustaja Lassi Hiekkala.[10]

Lähinnä nuorin veljeksistä Gustaf (ei ole mainittu sukutaulussa) vihittiin papiksi kahdessa yliopistossa suoritettujen opintojen jälkeen, mutta hän ehti toimia vain runsaan vuoden sotilaspastorina, kun melko nuorena kuoli. Hän ei ollut naimisissa.

Perheen nuorimman pojan Abrahamin opintoja häiritsivät epäilemättä pahoin isonvihan levottomat ajat. Hän perusti jo nuorena perheen; vaimo kuului suureen kuopiolaiseen Argillander-sukuun, isä ja isäpuolikin olivat Kuopion kappalaisia. Aluksi Abraham asui perheineen, johon kuului kolme tytärtä ja kaksi poikaa, isänsä tilalla Tavinsalmessa, mutta kun se perinnönjaossa joutui Jakob-veljelle, Abraham joutui hakeutumaan muualle. Leppävirran lukkarinvirka oli 1735 tullut avoimeksi, ja sitä hoiti aluksi lukkarivainajan poika. Hän menetti kuitenkin mahdollisuutensa tulla nimitetyksi tähän virkaan, kun hänet oli annettu ilmi salavuoteudesta. Niin sitten lukkariksi valittiin 1737 Abraham Hoffren, entinen ylioppilas. Kun Abrahamilla ei ollut maaomaisuutta eikä hän voinut antaa pojilleen myöskään opillista sivistystä, säätykierto hänen lastensa osalta oli nopeasti laskeva. Vanhemmasta pojasta tuli pitäjäntuvan lämmittäjä ja nuoremmasta torppari.[11] Abrahamin sukuhaara puhkesi 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kauniiseen kukkaan. Keuruulle maakauppiaaksi asettuneella Anders Johan Hoffrenilla oli viisi poikaa, muiden muassa sanomalehdentoimittaja, kirjailija ja pankinjohtaja Axel Vilho Soini ja Raision kirkkoherra Magnus Brynolf Soini. Edellisen poika oli kirjailija Vilho Soini (Agapetus), joka kuoli pari kuukautta sitten (1975).

Sivuutan tässä yhteydessä maininnalla Iisalmen kirkkoherra Henricus Hoffreniuksen pojat Petter Hoffreenin, joka toimi Tukholmassa kamarikollegion kanneviskaalina, ja Johan Hoffreenin, Kajaanin tullinhoitajan. Edellisestä suku ei jatkunut. Jälkimmäisellä oli kolme poikaa, joiden myöhempiä vaiheita en ole toistaiseksi voinut selvittää.[12] Kainuulaisina he eivät varsinaisesti kuuluisikaan Savon haaraan.

Tämän jälkeen siirryn neljänteen veljekseen, Jakobiin. Hän opiskeli ensin Upsalassa ja kirjoittautui lopulta 26-vuotiaana Turun akatemiaan. Luultavasti samana vuonna hänet vihittiin papiksi ja määrättiin rykmentinpastoriksi. Sitä ennen hän oli jo avustanut isäänsä parin vuoden ajan Iisalmen kirkkoherranviran hoidossa. Tätä hän sitten jatkoi sotilaspapin toimen jätettyään. Vuonna 1704 piispa Laurbecchius lupasi Jakobille Iisalmen kirkkoherranviran heti kun se vapautuu. Mutta kun isä vielä eli, Jakob sai tyytyä osaansa. Vasta 1706, jo 40 täytettyään, hänet nimitettiin Iisalmen 1. kappalaiseksi, ja kun isä 1710 kuoli, Jakob sai luvatun kirkkoherran valtakirjan. Ennen virkaan astumistaan Jakob kuitenkin lähti pakomatkalle vihollisen jaloista Ruotsiin. Palattuaan sieltä hän ehti hoitaa kirkkoherran virkaa vähän toistakymmentä vuotta, niistä viimeiset ajat kivulloisena ja lopulta halvautuneena. Isänsä veroinen kirkkoruhtinas Jakob ei ollut. Kun hänestä kuolleittenkirjaan piirrettiin muistosanat, hänestä käytettiin adjektiivia »berömlig», mutta samalla mainituksi tulleesta isästä »mycket berömlig».

Lapsia Jakob Hoffreenilla oli ensimmäisestä vaimostaan, Kuopion kirkkoherran Andreas Arvidi Sculptoriuksen tyttärestä Agnetasta kaikkiaan kuusi, tytär ja viisi poikaa. Toinen avioliitto Anna Forbuksen kanssa oli ilmeisesti lapseton. Sukuhistoriallisessa kirjallisuudessa Jakon Hoffreenin lapset ovat jääneet varsin puutteellisiksi, Sursillin sukukin tuntee heistä vain kolme. Kaksi vanhinta Anders ja Henrik olivat sotapalveluksessa, mutta kuolivat isonvihan aikana naimattomina.[13] Kaksi ikäjärjestyksessä seuraavaa poikaa olivat niinikään sotilaita, heistä Jakob yleni luutnantiksi. Hänen vaimonsa Valborg Argillander jäi leskeksi ja kuoli 1751 Muolaassa. Luultavasti tästä avioliitosta oli viipurilainen kauppias Jakob Hoffren (kuoli 1755), naimisissa Kristina Stråhlmanin kanssa. Tämä aviopari on Sukututkimusseuran entisen esimiehen, professori Gunnar Soinisen esivanhempia. - Neljäs poika Petter erosi sotapalveluksesta kersanttina 1758. Hänen avioliitostaan Helena Cajaniuksen kanssa syntyi kaikkiaan kahdeksan lasta, joista täysi-ikäisiksi eli ainakin kaksi tytärtä ja kolme poikaa.[14] Toiseksi vanhin näistä lapsista Brita oli avioliitossa Tuokslahden tilan omistajan Henrik Richterin kanssa Sortavalassa. Sukuhistoriallisesti tämä avioliitto on mielenkiintoinen siksi, että sen kautta voidaan Eino Leinon esivanhemmat johtaa Sursilleihin. Toistaiseksi on voitu seurata vain nuorimman pojan Johanin vaiheita. Hän toimi Iisalmella viinanpolttimoiden tarkastajana, mutta kuollessaan 1805 hän oli torppari Hernejärven kylässä. Hänestä polveutuu Hoffrenien melko vähälukuinen iisalmelainen haara.

Jakob Hoffreenin viides poika Johan opiskeli Upsalassa. Hänet vihittiin papiksi Viipurissa 1739 ja hän toimi pappina vanhassa Suomessa. Miksi hän hylkäsi isänmaansa ja siirtyi Venäjälle, ei ole tiedossa. Aluksi hän toimi Kivennavan kappalaisena. Lankonsa, Parikkalan kirkkoherran Kristian Cajanderin kuoltua Hoffren valittiin yksimielisesti uudeksi kirkkoherraksi. Koitsanlahden lahjoitusmaan omistaja, kamariherra Michael Larionovitsh Voronzov suositteli häntä tähän virkaan, mutta Voronzovin tilanhoitajaa valinta ei tyydyttänyt. Hän ehdotti oikeuskollegille, että Hoffren siirrettäisiin Impilahden kirkkoherraksi. Viipurin konsistori kuitenkin vastusti siirtoa, jolloin oikeuskollegi määräsi Hoffrenin Sortavalan kirkkoherraksi. Tässä virassa hän ehti olla vain neljä vuotta, kun kuoli varsin nuorena. Häneltä jäi kaksi pientä poikaa, joista vanhempi Lars Abrabam jatkoi suvun papillisia perinteitä ja kuoli 1822 Hartolan kirkkoherrana. Hänen poikansa Israel Reinhold oli Taipalsaaren kirkkoherra, ja tämän poika Lars Petter Reinhold oli Katarinan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana Pietarissa, sukunsa viimeisenä pappina. On mahdollista, että Hoffren-suku on jatkunut Venäjällä. Toinen Johan Hoffrenin pojista Petter Reinhold oli sotilasuralla, mutta vuoden 1776 jälkeen hänen vaiheistaan ei ole tietoa. Hän ehkä päätyi rykmenttinsä mukana Ruotsiin, jossa Hoffren-nimisiä henkilöitä on esiintynyt.[15]

Nuorin Henricus Hoffreniuksen viidestä pojasta Aron oli ilmeisesti lahjakkain. Hänkin opiskeli, kuten kaksi muuta veljeään, ensin Upsalassa, ja suoritti maisterin tutkinnon 1694 Turussa. Aluksi hän toimi kouluvirassa Turussa, mutta nimitettiin jo 1697 maaherran suosituksesta lankonsa Johannes Porthanin jälkeen Rautalammin kirkkoherraksi. Kun isä 1710 kuoli ja Jakob-veli, joka oli nimitetty isänsä seuraajaksi, lähti isonvihan jaloista pakoon Ruotsiin, Aron sai hoitaakseen oman virkansa ohella joksikin aikaa myös Iisalmen kirkkoherran viran. Hän kuoli kuitenkin jo 1718, verrattain nuorena. Aron Hoffreen oli kahdesti naimisissa, ensin leskeksi jääneen Margareta Lindemanin ja sitten Maria Gertrud Armfeltin kanssa, hänkin leski naimisiin mennessään. Genealogia Sursilliana ja sitä seuraten niin Bergholmin Sukukirja kuin Kojosen Sursillin sukukin ilmoittavat Aron Hoffreenin olleen lapsettoman. Näin ei kuitenkaan ole asianlaita. Margareta Lindeman jäi leskeksi 1693. Marraskuussa 1695 Aron Hoffreenia sakotettiin »för otidigt sängelagh», jonka silloisen kirkkolain suomennos käänsi »ajattomaksi vuodeseuraksi». Sakotuksesta on tehtävä johtopäätös, että Hoffreenille oli näihin aikoihin syntynyt lapsi. ja kun Margareta Lindeman kaksi vuotta myöhemmin Turussa haudattiin, hänen kanssaan haudattiin hänen kaksi lastaan.[16] Herää tietenkin kysymys, jäikö Hoffreenin lapsista ketään eloon. Tämä on eräs Hoffreenien historiaan liittyvistä vielä ratkaisuaan hakevista probleemoista.

Olen tavannut kaksikin eri henkilöä, jotka voisivat olla Aron Hoffreenin poikia. Toinen heistä on 1740/50-luvulla Porvoon nimismiehenä toiminut Aron Johan Hoffren. Etunimi viittaa jo siihen suuntaan. Tuskin sekään on pelkkä yhteensattuma, että kun Aron Hoffreenin lanko luutnantti Erik Ludvig Armfelt muutti 1753 virkataloonsa Lapinjärven Porlammin Hämäläiseen, Aron Johan Hoffren muutti pari vuotta myöhemmin, Armfeltin vielä Hämäläisessä asuessa, samalla kylässä sijaitsevaan Myyrän taloon. Aron Johan Hoffrenin avioliitto solmittiin myös Suvun keskuudessa, hänen appensa luutnantti Magnus Johan Stierncreutz oli Kuopiossa asuneen luutnantti Jakob Hoffrenin, Aronin veljenpojan lanko. Aron Johan Hoffrenin pojista yksi oli Porvoon pormestari ja valtiopäivämies Anders Gustaf Hoffren. Näyttää siltä, että tämä sukuhaara sammui mieskannalta tähän sukupolveen.[17]

Toinen mahdollisista Aron Hoffreenin pojista, ehkä edellistä vielä todennäköisempi, on Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentissä palvellut vänrikki Jakob Hoffren, joka 1731 kuoli ikäilmoituksen mukaan 35-vuotiaana. Kun Aron Hoffreenia sakotettiin 1695, täsmäisi tämä hyvin Jakob Hoffrenin ilmoitetun syntymäajan kanssa. Nimenomaista todistetta tästä sukulaisuussuhteesta ei ole toistaiseksi löytynyt. - Jakob Hoffren oli naimisissa Puumalan kirkkoherran Gustaf Orraeuksen tyttären Margaretan kanssa. Avioliitosta syntyi isän kuoleman jälkeen poika Gustaf Jakob. Hän toimi runsaat 40 vuotta Kangasniemen kappalaisena. Häntä syytettiin tässä virassa ollessaan kahden tytärpuolensa raiskaamisesta ja pidätettiin tämän takia virantoimituksesta. Seurakuntalaiset olivat kuitenkin vakuuttuneita kappalaisensa syyttömyydestä, ja kun syytettä ei voitu näyttää toteen, kuningas peruutti määräyksen virastapidättämisestä. Gustaf Jakob Hoffren tuli aikanaan maankuuluksi vahvoista ruumiinvoimistaan, melko epätavallista papin ollessa kyseessä. Hänen sukuhaaransa ei mieskannalta ole suuri.[18] Mainittakoon tässä myöhäisempien polvien edustajana Uudenkaupungin kirkkoherra Gustaf Immanuel Harvio (k. 1963).

Hyvät kuulijat. Savon haaran laajuus ja käytettävissä oleva rajoitettu aika ovat pakottaneet sivuuttamaan monia mielenkiintoisia yksityiskohtia tämän sukuhaaran vaiheissa. Lopuksi haluaisin vielä kiinnittää huomiota muutamiin erikoispiirteisiin suvun historiassa.

Hoffren-suvun vaiheita on voitu seurata Suomen oloissa poikkeuksellisen kauas taaksepäin. Yleensä vain aatelis- ja rälssisukujen vaiheita voidaan selvittää keskiajalle saakka. Ei liene liioiteltua sanoa, että Hoffren-suku on ei-aatelisista suvuistamme ainoa, joka tässä suhteessa on rinnastettavissa keskiaikaiseen rälssiin.

Edellisen esitelmäni jälkeen minulta kysyttiin, miksi kirkkoherran pojasta tuli lippumies. Kysymys koski yhtä Kangasniemen kirkkoherran Petrus Hoffrenin pojista. Säätykierto Hoffren-suvussa on kiintoisa ilmiö. Tässä yhteydessä se on liian laaja tarkemmin käsiteltäväksi. Kuitenkaan en malta olla kiinnittämättä huomiota erääseen erikoiseen piirteeseen Savon haarassa. Sen jäsenet hankkivat järkiään maaomaisuutta. Kun Pohjois-Savo oli sivistyksellinen tyhjiö 1700-luvun lopulle eikä kaikille suvun jäsenille ollut mahdollista isonvihan köyhdyttäminä kouluttaa lapsiaan kaukana sijaitsevissa kouluissa, Porvoossa ja Viipurissa lähimmätkin, maaomaisuus turvasi suvun jäsenten toimeentulon. Kehitys johti 1700-luvun alkupuoliskolla siihen, että suku Pohjois-Savossa parissa sukupolvessa talonpoikaistui. Vasta viime vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla alkanut teollistuminen avasi suvun jäsenille pääsyn myös muihin ammatteihin.

Iisalmella ja Kuopiossa oli Hoffreneja pappeina keskeytyksittä 60 vuotta ja erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä vielä kauemmin. Kuitenkin merkittävimmän panoksen Hoffrenit ovat mielestäni Savossa antaneet maanviljelijöinä. Voidaan liioittelematta sanoa, että Hoffren-suku Pohjois-Savon henkisen ja aineellisen kehityksen edistäjänä on ollut erittäin merkittävä. Siihen on vaikuttanut sekä Savon haaran laajuus että sen korkea henkinen taso.

Seuraavassa luetellaan esitelmässä mainitut Hoffrén-suvun jäsenet. Nuoremmissa polvissa on lasten ikäjärjestys epävarma, koska esitelmässä ei mainita kaikkia syntymäaikoja. Bergholmin Sukukirjan tietoja ei ole otettu huomioon, koska niissä on virheitä.

I	Henricus Hoffrenius, kirkkoherra
II		Brita Hoffreen, psot Gustaf Neostadius ja Johan Forsman
II		Elisabet Hoffreen, psot Johan Porthan ja Erik Mechelin
II		Henrik Hoffreen, kirkkoherra
III			Elisabet Hoffren, pso Matthias Mollenius
III			Petrus Hoffren, kirkkoherra
IV				3 tytärtä
IV				Henrik Hoffren, nimismies
V					tytär
V					Petter Johan Hoffren, maanviljelijä
V					Magnus Henrik Hoffren, maanviljelijä
IV				Petter Hoffren, lippumies
IV				Johan Hoffren, kersantti
III			Henrik Hoffren, nimismies, maanviljelijä
IV				2 tytärtä ja viisi poikaa
III			Jakob Hoffren, luutnantti, maanviljelijä
IV				Jakob Henrik Hoffren, maanviljelijä
V					12 lasta
III			Johan Hoffren, luutnantti
IV				3 tytärtä
IV				Fabian Henrik Hoffren, sotilas
IV				3 muuta poikaa
III			Gustaf Hoffren, sotilaspappi
III			Abraham Hoffren, lukkari
IV				3 tytärtä ja 2 poikaa
V					Anders Johan Hoffren, maakauppias
VI					5 poikaa
II		Petter Hoffreen, kamarikollegion kanneviskaali
II		Johan Hoffreen, maaviskaali, tullinhoitaja
III			3 poikaa
III		Jakob Hoffreen, kirkkoherra
III			tytär
III			Anders Hoffren, sotilas
III			Henrik Hoffren, sotilas
III			Jakob Hoffren, luutnantti
IV	?			Jakob Hoffren, kauppias
III			Petter Hoffren, kersantti
IV				8 lasta, mm. tytär Brita, pso Henrik Richter
IV				Johan Hoffren, torppari
III			Johan Hoffren, kirkkoherra
IV				Lars Abraham Hoffren, kirkkoherra
V					Israel Reinhold Hoffren, kirkkoherra
VI					Lars Petter Reinhold Hoffren, kirkkoherra
IV				Petter Reinhold Hoffren, sotilas
II		Aron Hoffren, kirkkoherra
III	?		Aron Johan Hoffren, nimismies
IV				Anders Gustaf Hoffren, pormestari, valtiopäivämies
III	?		Jakob Hoffren, vänrikki
IV				Gustaf Jakob Hoffren, kappalainen

[1] Heikki Soininvaara, Hoffrén-suvun alkupolvet, Genos 1981, s. 1-20. Tiedot Petter Olofssonista, hänen pojista ja heidän perheistään ovat sivuilla 13-16. Tämä Savon haaran kuvaus täydentää ja korjaa tietoja, jotka Axel Bergholm v. 1897 julkaisi Sukukirjassa (sivuilla 804-809 sekä 815, 816 ja 1484). Bergholm toisti Genealogia Sursillianassa esiintyvän virheen esittäessään Hoffrénit Lithovius-suvun mieskantaiseksi haaraksi. Yhteys tähän sukuun on kuitenkin naiskantainen; sen välittävät Tyris ja Hans Perssonin vaimot.

[2] K. G. Leinberg, Handlingar rörande finska kyrkan och prästerskapet VII, Helsingfors 1907, s, 148-149.

[4] Bérgholm, m.t., s. 804-805. VA: Pien-Savo KO a 4 (Iisalmen käräjät 22.-24.11.1692), s. 238-239, ja a 5 (Iisalmen kär. 30.-31.7.1694),1. 67a-68 (mikrofilmissä näkyvät vanhat sivunnumeroinnit, jotka poikkeavat arkistoluetteloon merkityistä uusista numeroista).

[5] Albin Simolin, Viborgs stifts historia, Helsingfors 1909, s. 148. VA: Pien-Savo KO a 4 (Iisalmen kär. 22.-24.11.1692), s. 238-239.

[6] Matthias Akiander, Herdaminne för fordna Wiborgs och nuvarande Borgå stift I, Helsingfors 1868, s. 429; Bergholm, m.t., s. 805.

[7] Bergholm, m.t., s. 805 (taulu 13) sekä 807 (taulut 24 ja 26); Eero Kojonen, Sursillin suku, Tapiola 1971, s. 478. VA: Pien-Savo KO a 22 (Kuopion kär. 16.-21.6.1722), s. 332, ja a 33 (Kuopion kär. 30.8.-6.9.1733), s. 718-720.

[8] Bergholm, m.t., s. 806; Oskar Hiekkala, Hoffrén-suvun sukukirja, Kuopio 1955, s. 19-25.

[9] Hiekkala, m.t., s. 12-19. VA: Pien-Savo KO a 36 (Kuopion kär. 30.8.-2.9.1736), s. 457-458.

[10] Bergholm, m.t., s. 806-807; Hiekkala, m.t., s. 25-37. VA: Pien-Savo KO a 24 (Kuopion kär. 15.-18.6.1724), s. 320-321, sekä a 32 (Kuopion kär. 14.-17.2. ja 28.-31.8.1732), s. 90-91, 99 ja 290.

[11] Bergholm, m.t., s. 807-808; Hiekkala, m.t., s. 38-44; Olavi Hovi, Leppävirran historia I, Pieksämäki 1988, S. 324.

[12] Kojonen, m.t., s. 480; Ohto Manninen, Kajaanin asukkaat 1651 - 1750, SSJ 33, Helsinki 1981, s. 34-35.

[13] Bergholm, m.t., s. 808; Kojonen, m.t., s. 480; Kaarlo Wirilander, Suomen armeijan upseeristo ja aliupseeristo 1718 - 1810, SHS Käsikirjoja III, Helsinki 1953, s. 244. VA: Pien-Savo KO a 34 (Iisalmen kär. 15.-19.8.1734), s. 474-479, 483-486.

[15] Bergholm, m.t., s. 805-806; Kyösti Väänänen, Vanhan Suomen papisto, SKHS Toimituksia 95, Helsinki 1975, s. 217-218.

[16] Bergholm, m.t., s. 805; Hiekkala, m.t., s. 10; Kojonen, m.t., s. 480; R. Hansen, Utdrag ur Åbo domkyrkas räkenskaper 1634 - 1700, Helsingfors 1901, s. 89, 257.

Stamfar för den i Savolax verksamma grenen av släkten Hoffrén var kaplanen i Sotkamo, kyrkoherden i Idensalmi Henricus Johannis Hoffrenius (1629 - 1710). Hans söner blev präster och tjänstemän: Henrik var kyrkoherde i Kuopio, Jakob fältpräst och kyrkoherde i Idensalmi, Johan landsfiskal och tullförvaltare i Kajana, Petter advokatfiskal vid kammarkollegiet i Stockholm och Aron kyrkoherde i Rautalampi. De två döttrarna ingick giften med präster.

Kyrkoherden i Kuopio Henrik Henriksson Hoffreen hade sex söner, av vilka två var präster, två underofficerare, en länsman och en klockare. Frän den äldste sonen, Petrus, härstammar en stor allmogegren. Även de övriga sönernas ättlingar övergick i allmogeståndet: Hoffrénarna i Tavisalmi härstammar från löjtnanten Jakob Hoffreen, de i Toivala från länsmannen Henrik Hoffreen och de i Haminalax från löjtnanten Johan Hoffreen. I olika grenar har under 1900-talet även betydande kulturpersonligheter framträtt.

Hoffrén-suvun Savon haara

Valtiotieteen maisteri HEIKKI SOININVAARA