Pari sukututkimusta koskevaa vireillä olevaa oikeustapausta
Etelä-Pohjanmaalla eräs sukukirjan kirjoittanut henkilö on saamassa syytteen henkilörekisteririkkomuksesta. Syyttäjän mukaan tutkija on kerätessään aineistoa sukukirjaan käyttänyt atk-ohjelmaa ja siihen tallettanut m.m. erään nykyisin elävän perheen henkilötiedot. Nämä tiedot tutkija oli saanut, ei väestörekisteristä, vaan perheen isän äidiltä. Syytteen mukaan tutkija on tahallaan tai törkeästä tuottamuksesta jättänyt ilmoittamatta kyseiselle perheelle heidän tietojensa käytöstä sukukirjassa. Tiedot on julkaistu 2004 valmistuneessa kirjassa ilman e.m. suostumusta.
Juttu käsitellään käräjäoikeudessa marraskuussa.
Lahden maistraatti puolestaan on elokuun lopussa hylännyt erään sukututkijan kirkonkirjojen tutkimislupaa koskevan oikaisuvaatimuksen. Päijät-Hämeen seurakuntien keskusrekisterin johtaja oli toukokuussa 2006 hylännyt tutkijan vaatimuksen saada keskusrekisterin tiloissa suorittaa sukututkimusta 1900-luvun kirkonkirjoissa. Tutkija vaati oikaisua.
Lahden maistraatti päätyi asiassa päinvastaiseen lopputulokseen kun mitä Tampereen maistraatti vastaavassa tapauksessa tammikuussa 2005. Silloin maistraatti hyväksyi tutkijan vaatimuksen päästä tutkimaan Valkeakosken seurakunnan kirkonkirjoja.
Sukututkija on valittanut Lahden maistraatin päätöksestä Kouvolan hallinto-oikeuteen.